Omenian työntekijöiden keskuudessa suureen suosioon yltäneen Codefestin teemana toimivat tällä kertaa robotit, ja kaksi päivää kestäneeseen erikoispitkään tilaisuuteen ehdittiinkin valmistautua jo kuukausia etukäteen. Idea tämän niin kutsutun Robotfestin järjestämisestä lähti liikkeelle siitä, että erään käyttämämme testityökalun nimi sattuu olemaan Robot Framework. Vaikka työkalulla ei ole mitään tekemistä oikeiden, konkreettisten robottien kanssa, idea oikealla raudalla leikkimisestä tuntui heti todella hauskalta.

Robottikisaan otti osaa kolme mahtavaa tiimiä, jotka rakensivat toinen toistaan upeampia robottitekeleitä. Mekaaniset ihmeet ehtivät kaataa wlan-verkkommekin, mutta onneksi osaavat työntekijämme saivat verkon pikaisesti takaisin pystyyn ja robotti-ilottelu sai jatkua. Lopputuloksena oli tuotoksia, jotka kykenivät niin kasvojentunnistustehtäviin kuin toimistotyöntekijöiden orwellilaisena isoveljenä toimimiseenkin.

DSCF7120

Huikean suosittu tapahtuma poiki myös Omenian tähän mennessä eniten jaetut somesisällöt. Moni onkin jo ehtinyt ihastelemaan videota komeasta robotti-imuri Darth Vaderistä, joka oli Robotfestin ehdoton kohokohta. Saipa moinen näky kuulemma erään teininkin haaveilemaan nopeasta pääsystä hauskalta vaikuttavaan työelämään.

Noin kerran kuussa järjestettävä Codefest tuo yhteen koko Omenian tiimin iloisen koodailun merkeissä, joten tilaisuutta on jopa alettu leikkimielisesti kutsua firman epätylsäksi kuukausipalaveriksi. Vaihtuvat teemat tuovat piristystä arkeen, ja jokainen työntekijä voi myös itse ehdottaa aiheita seuraavien Codefestien teemaksi. Hyvä idea pääsee varmasti toteutukseen. Tärkeintä Codefestissä on kuitenkin se, että siellä pääsee oppimaan asioita, joihin ei muuten ehkä koskaan töissä törmäisi. Ja tietenkin se, että pidetään yhdessä hauskaa: Robotfesteillä eräs työntekijämme päivittelikin, ettei edes muistanut, milloin häntä olisi viimeksi naurattanut näin paljon.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös